Kautta aikojen kivet ovat olleet merkityksellisiä meille ihmisille. Kiviä on käytetty niin rakentamiseen, puolustukseen kuin metsästykseenkin. Kaikki meistä tuntevat pyramidit, linnat ja kivityökalut jopa tuhansien vuosien takaa. Pyhiä kiviä tai niistä tehtyjä patsaita on palvottu ja niissä asuville hengille uhrattu. Kivet ovat olleet jotain hyvin pysyvää meidän historiassamme.
Hyvät kivet ovat siis tuoneet meille turvaa ja helpottaneet arkeamme. Kivimuurit ovat suojelleet sotilaita ja väestöä vihollisen hyökkäyksiltä. Kiviuuneissa ovat paistuneet leivät ja kiviset akveduktit kuljettaneet vettä sitä tarvitseville, vain muutaman esimerkin mainitakseni.
Kivet ovat tuoneet elämäämme myös paljon kauneutta ja toivoa. Jotkut meistä kantavat mukanaan onnenkiviä ja toiset uskovat niiden parantaviin voimiin. Puhumattakaan jalokivien hohteesta, joka häikäisee meistä monen.
Kiviin liittyy myös paljon tunteita. Kun olemme saaneet lahjaksi kauniin kiven joltain meille tärkeältä ihmiseltä jossakin tärkeässä elämänvaiheessa, muistamme kiveä katsellessamme tuon hetken. Alla oleva kuva on minulle yhdestä tärkeästä kivestä ja hetkestä. Kun valmistuin hammashoitajaksi, sain ystävältäni Jaanalta valmistujaislahjaksi tuon ruusukvartsipäisen kirjeveitsen. Se muistuttaa minua ystävyydestä, ammattiylpeydestä ja kauneudesta joka päivä työpöydälläni. Kannan mukanani myös lapseni löytämää sydämen muotoista kiveä, joka symboloi minulle rakkautta ja pysyvyyttä.
Mutta entä ne huonot kivet? Voisin tehdä listan terveydelle huonoista kivistä, jotka te kaikki tiedätte, mutta keskityn nyt reppukiviin, jotka myös aiheuttavat uhkaa terveydelle. Meillä jokaisella on oma ns. henkinen reppumme, jota kannamme. Joillakin se on pieni ja joillakin iso. Osalla se on täyttynyt kivistä jo hyvin varhaisessa vaiheessa, jopa lapsena. Väitän, että jokainen meistä on kokenut sen, kun reppu alkaa painaa liikaa ja on mietittävä miten sen kanssa jaksaa eteenpäin. Joskus reppu täyttyy ihan huomaamatta, kivi kiveltä, ja repun paino lisääntyy, kunnes voimat loppuvat. Toisinaan kiviä rymähtää reppuun kerralla oikein kunnolla syystä tai toisesta.
On taito huomata milloin oma tai kaverin reppu on niin painava, että asialle pitää tehdä jotain. Toisen reppua voi hetken kantaa apuna, mutta ei loputtomiin. On muutoksen aika.
Miksi näitä reppukiviä mietin? Siksi, että liian moni meistä sote-alan ammattilaisista kantaa nyt liian raskasta reppua myös työelämästä johtuen. Liian moni on uupunut ja tarvitsee apua repun kevennykseen, ja osa on jo heittänyt repun tienristeykseen ja valinnut toisen tien. Toivon, että saamme repuillemme kanto- ja tyhjennysapua myös työelämän ammattilaisilta ja päättäjiltä mahdollisimman pian, niin ettei alaltamme lopu tekijät. Olemme vastuussa myös itse, sinä ja minä, joten pidäthän huolen oman reppusi keveydestä ja omista voimavaroistasi kantaa hetken myös kaverin reppua tarvittaessa.
Haikeana ilmoitan, että tämä on minun viimeinen pääkirjoitukseni STAL ry:n puheenjohtajana, sillä marraskuussa olevassa liittokokouksessa valitaan liitolle uusi puheenjohtaja. Olen äärettömän kiitollinen näistä kolmesta vuodesta, jolloin olen saanut edustaa teitä suunhoidon ammattilaiset. Olette ihan huikeita ammattilaisia. Minua kutsuvat nyt uudet työtehtävät.
Haluan kiittää STAL ry:n ja Denstal Oy:n entisiä ja nykyisiä upeita työntekijöitä, sekä hallitusta loistavasta ja innostuneesta yhteistyöstä. On ollut suuri ilo työskennellä kanssanne.
Seija-Sofia Käärmelahti
Puheenjohtaja
Suun terveydenhoidon ammattiliitto STAL ry