karies
Kuva: Hammaslääkäriliitto

Lasten ja nuorten hampaiden reikiintyminen on Suomessa yleinen ongelma

Vuonna 2000 lähes 40 prosentilla 5-vuotiaista, yli 50 prosentilla 12-vuotiaista ja 75 prosentilla 15-vuotiaista oli karieksen vaurioittamia hampaita. 

Suomessa koululaiset harjaavat vieläkin laiskasti hampaitaan:



taulukko1

taulukko2

Koululaisten hampaiden harjaustiheys on parantunut vuosien mittaan. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan vain alle puolet 8.–9.-luokkalaisista ja ammatti-oppilaitosten pojista harjaa hampaansa suositusten mukaan kaksi kertaa päivässä. Tytöistä harjaavat noin 60 – 75 % kaksi kertaa päivässä.

Sama tilanne näkyy kansainvälisessä WHO-koululaistutkimuksessa. Sen mukaan vuonna 2016 hampaansa harjasi vähintään kahdesti päivässä tutkituista 11–vuotiaista suomalaispojista 53 % ja 13- ja 15–vuotiaista vain alle puolet, kun tytöistä suosituksen mukaan harjasi 11–vuotiaista 66 % ja 13- ja 15–vuotiaista yli 70 %. Suomi on kuitenkin parantanut muutamalla sijalla lähes huonointa asemaansa 2000-luvun alkuvuosista. Suomea vähemmän harjaavia maita ovat Albania, Armenia, Kreikka, Latvia, Liettua, Malta, Moldova, Romania, Venäjä, Ukraina. Esimerkiksi Ruotsissa vähintään kahdesti päivässä hampaansa harjasi 74–82 % pojista ja 85–89% tytöistä. 



Kouluterveyskysely 2017

taulukko3


taulukko4

taulukko5

taulukko6

taulukko7

WHO 2016

taulukko9


taulukko10

taulukko11Lähde: Brushing teeth - European Health Information Gateway 

https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/vaestotutkimukset/kouluterveyskysely 

Artikkelin tunnus: trv00054 (006.075) © 2017 Kustannus Oy Duodecim Terve suu 2015 10.6.2015 Helinä Keskinen

Käypähoito Karieksen hallinta



Denstal tarjoaa suun terveydenhoitohenkilöstölle laadukasta lisä- ja täydennyskoulutusta.

Tutustu koulutuksiin