denstal-frontpage-hero

Koulutustapahtumat Denstalin toimiston silmin

Denstal Oy:n koulutussuunnitelija Emmi Mäkinen vieraskynänä STAL:n blogissa.


On koulutustapahtuman aamu. Ilmoittautuminen ja aamukahvi alkavat klo 8, mutta kokemuksesta tiedän, että herätyskello oli laitettava soimaan varhain, sillä ilmoittautumistiski on hyvä olla valmiina viimeistään 7:45. Ensimmäiset aamuvirkut saapuvat nimittäin jo hyvissä ajoin. Kenties kuljetusten aikatauluista johtuen, tai muuten vaan nauttimaan kiireettömästä aamukahvista hotellin kokoustilojen aulaan. Välillä hotellissa on samaan aikaan useiden eri tahojen tilaisuuksia ja silloin yritän bongata väkijoukosta meidän osallistujia. Siihenkin on vuosien saatossa kehittynyt silmä ja näppituntuma. Vitsillä olemme myös kollegoiden kanssa miettineet, että ilmoittautumistiskin oheen voisi laittaa lapun ”naiset tänne”, sillä osallistujakuntamme on 98 % naisia. On myös mukavaa, kun on oppinut pikkuhiljaa tunnistamaan konkarikävijöitämme ja osaa poimia heidän nimensä osallistujalistalta. 

Koulutustapahtumissa on antoisa olla paikan päällä, sillä siellä pääsee näkemään parhaiten työnsä hedelmää ja ehkä jo heti kuulemaan osallistujilta, mitä he ovat olleet mieltä luennoista. Joka kerta on yhtä jännittävää nähdä, kuinka paljon ihmisiä koulutustapahtuma vetää ja miten olemme onnistuneet sisältöjen suunnittelussa ja luennoitsijoiden valinnassa. Tätä työtä tekee pitkälti koulutusjaostomme ja heidän kanssaan pidämme palavereita tiheään, joissa perehdymme tarkasti teiltä osallistujilta tulleisiin palautteisiin ja toiveisiin koulutustapahtumien suhteen. Palautteiden lukeminen koulutustapahtuman jälkeen on antoisaa. 

Tämän kevään koulutustapahtumat ilmoittautumisineen ovat julkaistu marraskuussa. Kaksi isointa koulutustapahtumaa ovat huhti- ja toukokuussa Oulussa ja Helsingissä ja niiden ilmoittautumiset ovat nyt käynnissä. Tällä hetkellä elämme siis vielä jännityksessä sen suhteen, minkä verran kiinnostusta ne tulevat herättämään. Edellä mainittujen maksullisten koulutusten lisäksi teemme tiiviisti yhteistyötä Stal ry:n sekä sponsoreiden kanssa, jotta pystymme järjestämään maksuttomia tapahtumia. Tänä vuonna Ammatilliset illat pyörivät Hammasvälineen kanssa teemalla ”Onnistunut jauhepuhdistus” sekä omahoitotuotteet. Kollegailtakiertueella sponsoreina ovat Cloetta ja Tamro ja Esimiesiltapäivissä matkassa on mukana Tehy. Käy kurkkaamassa sivuiltamme, mitä tapahtumia sinun lähialueellasi järjestetään.

Yhä kasvavaa kiinnostusta saavat osakseen verkkokurssit, joita lanseerasimme vuonna 2015. Tällä hetkellä tarjoamme kahta Hygienian verkkokurssia sekä ProEdun tuottamaa Lääkehoidon verkkovalmennusta. Lääkehoidon verkkovalmennuksesta useat kaupungit ovat tehneet koko hoitohenkilöstöään koskevan sopimuksen kanssamme ja kurssi on saanut paljon kiitosta. Uutena verkkokurssina julkaisemme tänä vuonna ainakin Käsihygienian kurssin. 

Kaikki tapahtumat löydät uusilta nettisivuiltamme www.denstal.fi. Toivottavasti saan sinusta uuden tutun ”konkarikasvon” koulutuksiimme!

Terkuin,
Emmi Mäkinen
Koulutussuunnittelija / Denstal Oy