B20I3716_web_preview_muok

Lähdön tuntua


Yksi vuosi ja 7 kuukautta sitten aloitin sijaisuuteni ensimmäisiä päiviä innokkaana ja uteliaana STAL ry:n toimistoassistenttina ja Denstal Oy:n koulutussuunnittelijana. Kyretit ja Varios vaihtuivat lennosta läppäriin ja erilaisten ohjelmistojen hallinnointiin sekä jäsenistön asioiden ja järjestömaailman kuvioiden opetteluun. Alkuinnostuksessa taisin todeta ystävilleni, että smurffipuku vaihtui jakkupukuun, mutta kovin vähäiseksi jakkupukujen pito kuitenkin jäi.

Alku oli haastava ja raskas, sillä uusia omaksuttavia asioita oli niin paljon, että aivot eivät tahtoneet millään vastaanottaa kaikkia asioita. En silti ollut koskaan elämässäni nauttinut työnteosta niin paljoa kuin tähän työhön tullessani. Muistan ihmetelleeni, että tällaistako on työ, joka on niin mukavaa, että sitä tekisi melkein vaikka ilmaiseksi. Olen oppinut valtavasti tämän vajaan kahden vuoden aikana, ehkä eniten olen oppinut hallinnoimaan kokonaiskuvaa ja pitämään useista langanpäistä kiinni yhtäaikaisesti.

Olen ollut siinä onnekkaassa asemassa, että sain kurkistaa sekä suun terveydenhuollon että koko terveydenhuollon hallinnolliseen maailmaan. Sote-uudistus on ollut koko työpätkäni ajan kovasti käsillä ja olen saanut melkein kuin eturivistä seurata suunnitelmia ja siihen liittyviä haasteita. Näkemys on avartunut ja ymmärrys lisääntynyt -suuntaan sekä toiseen!

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että juuri STAL on paras ammatillinen järjestö niin hammashoitajille kuin suuhygienisteillekin. Puheenjohtajamme toimii STM:n työryhmissä tuoden meidän asioita kuuluvaksi sekä muita STAL:n toimijoita löytyy monista tärkeistä työryhmistä, kuten esimerkiksi THL:n työryhmistä. Meillä on Tehyn vahva tuki takana ja sitä kautta meidän alaa ymmärtävät luottamusmiehet työpaikoilla sekä neuvottelevat lakimiehet työehtosopimuspöydissä. Toiveikkaana suunnataan katsetta jo kahden vuoden kuluttua tuleviin uusiin työehtosopimusneuvotteluihin, jolloin toivottavasti meillä hoitohenkilökunnalla on oma sopimus, joka taas mahdollistaa myös meidän suun terveydenhuollossa toimivien suuhygienistien kuin hammashoitajienkin tehtävien- ja palkkojen kehityksen.

Toiveikkaana tulevaisuutta odottelemaan lähden jälleen kliinisen työn pariin -kyretit ja Varios kädessä täysipäiväisesti. Olen jälleen ollut onnekas ja saanut mahtavan vakituisen työpaikan, jossa on ilo tehdä töitä ja edistää kansalaisten suun terveyttä. STAL:n toimistoon jää edelleen meidän mahtava ja avulias toiminnanjohtaja Mirkka Järvinen sekä uusi assari aloittaa myöhemmin.

Muistakaa kuulua liittoon! Se on edelleen paras rokote :)

Ihanaa kevättä arvon kollegat!

Elisa Kaakinen