Hammashoitola oli pieni ja kuuluisa hyvästä palvelusta. Se sijaitsi vanhan kerrostalon kivijalassa. Suuhygienisti Selja oli vanha konkari ja tottunut kaikkeen, oli pelokkaita asiakkaita, unohtuneita aikoja ja hätääntyneitä vanhempia.

Mutta sinä torstaina tapahtui jotain erikoista.

Aamun ensimmäinen asiakas oli herra Loimola, joka oli varannut ajan hammaskiven poistoon. Hän istui hoitotuoliin ja avasi suunsa. Selja katsoi peilin kanssa suun yleistilannetta ja samalla hän näki jotain, mitä ei ollut koskaan nähnyt.

Miehen alamolaarihampaiden bukkaalipinnalla oli pieniä kaiverruksia. Mitä ihmettä, Seljan piti kumartua lähemmäksi. Toden totta, hampaissa oli tekstiä ja siinä luki: ”E7#ÄLÄ.”

”Anteeksi, herra Loimola”, Selja sanoi.

”Tiesittekö, että teidän hampaissanne on jotain tekstiä?” 

Loimola sulki suunsa nopeasti.

”Kyllä, mutta te ette ole nähnyt mitään. Muistakaa tämä!”

Selja ei ehtinyt vastata, kun vastaanoton ovikello kilahti. Sisään astui toinen potilas. Tulija oli vanhempi mies, joka ei ollut varannut aikaa. Hänellä oli aurinkolasit, nahkatakki ja kädessään metallinen salkku.

”Minulla on kiireellinen paikkaus”, mies sanoi ja hymyili. Hänen hampaansa kiilsivät, mutta eivät tavallisesti, sillä ne näyttivät aivan metallilta.

Selja vilkaisi herra Loimolaa, joka näytti siltä kuin olisi nähnyt aaveen.

”Se on hän”, Loimola kuiskasi.

”Hän palasi.”

”Anteeksi, kuka?” Selja kysyi.

”Agentti Molar. Entinen hammasvakoilija. Hän piilotti salaisuuksia meidän potilaiden hampaisiin kylmän sodan aikaan. Ja nyt hän haluaa ne takaisin.”                                                                

Selja räpäytti silmiään.

”Tämä on vitsi, eikö vaan?”

Mutta silloin Agentti Molar avasi salkkunsa. Se oli täynnä hammaspeilejä, pihtejä sekä useita irrotettuja hampaita.

”Minä tarvitsen Loimolan hampaat”, hän sanoi.

”Niissä on koodit. Ja aika käy vähiin.”

Herra Loimola yritti paeta, mutta tarjotintaso esti aikeen. Agentti Molar oli salamana paikalla pihtiensä kanssa.

Selja ei tiennyt mitä tehdä, kunnes hänen katseensa kohdistui valmiiseen puudutusruiskuun. Hän tarttui ruiskuun tukevasti ja iski sen voimalla Agentti Molarin pakaraan. Agentti kaatui lattialle kuin säkki perunoita ja jäi siihen uikuttamaan pakaraansa pidellen.

Poliisit saapuivat hetkeä myöhemmin. Kävi ilmi, että Agentti Molar ei ollut niinkään agentti vaan oikeasti hän oli entinen hammaslääkäri, joka oli kehittänyt työskennellessään salaisia viestintämenetelmiä. Herra Loimola oli ollut aikoinaan hänen asiakkaansa. Poliisit palauttivat herra Molarin takaisin Niuvanniemen sairaalaan, josta hän oli onnistunut karkaamaan.

Kirjoittaja on intohimoinen dekkarien lukija.

Tanja Leppikari

Puheenjohtaja

Suun terveydenhoidon ammattilaiset STAL ry

En hemlig kod

Tandläkarmottagningen var liten och känd för sin goda service. Det låg på bottenvåningen i ett gammalt våningshus. Munhygienisten Selja var en gammal veteran som sett det mesta, från rädda kunder till glömda tider och oroliga föräldrar.

Men den här torsdagen hände något speciellt.

Morgonens första kund var herr Loimola, som bokat tid för att få tandsten borttagen. Han satte sig i stolen och öppnade munnen. Selja använde en spegel för att se hur det såg ut i munnen, och då såg hon något som hon aldrig sett förut.

Det var något ingraverat på de nedre molarernas buckalyta. Vad i hela friden? Selja var tvungen att luta sig närmare. Så var det, det fanns text på tänderna och där stod: ”E7#ÄLÄ.”

”Ursäkta mig, herr Loimola”, sa Selja. ”Vet du om att det står något på dina tänder?” 

Loimola stängde snabbt munnen. ”Ja, men du har inte sett någonting. Kom ihåg det!”

Selja hann inte svara förrän det ringde på dörren till mottagningen. En annan patient kom in. Det var en äldre man som inte hade bokat tid. Han bar solglasögon, en läderjacka och en portfölj i metall. ”Jag har en brådskande lagning”, sa mannen och log. Hans tänder glänste, men inte som vanliga tänder, för de såg ut som metall.

Selja kastade en blick på herr Loimola, som såg ut som om han hade sett ett spöke. ”Det är han”, viskade Loimola. ”Han är tillbaka.”

”Ursäkta mig, vem då?” undrade Selja.

”Agent Molar. En före detta tandspion. Han gömde hemligheter på tänderna på oss patienter under kalla kriget. Och nu vill han ha tillbaka dem.”                                                                   

Selja blinkade till. ”Det här är ett skämt, eller hur?”

Men så öppnade agent Molar sin portfölj. Den var full av tandspeglar, tänger och flera utdragna tänder.

”Jag behöver Loimolas tänder”, sa han. ”Det finns koder på dem. Och tiden håller på att rinna ut.”

Herr Loimola försökte fly, men brickan på stolen hindrade honom. Agent Molar var blixtsnabbt där med sin tång.

Selja visste inte vad hon skulle göra förrän hennes blick föll på den färdiga bedövningssprutan. Hon tog ett fast grepp om sprutan och tryckte in den i agent Molars skinka. Agenten föll ihop som en säck potatis och blev kvar på golvet, där han låg och jämrade sig och höll sig om rumpan.

Ett ögonblick senare kom polisen. Det visade sig att agent Molar inte var en agent, utan en före detta tandläkare som under sin yrkesverksamma tid hade utvecklat hemliga kommunikationsmetoder. Herr Loimola hade en gång varit hans kund. Polisen skjutsade herr Molar tillbaka till Niuvanniemi sjukhus, därifrån han rymt.

Författaren är en passionerad läsare av deckare.

Tanja Leppikari

Ordförande

STAL rf